Muutosten maailma

Talvi tekee taas tuloaan ja yli vuosi on taas vierähtänyt viime postauksesta. Ei ole kyse siitä, ettenkö jaksaisi tai olisi inspiroitunut, vaan siitä, ettei minulla ole ollut aikaa. Minun aikaani vievät edelleen oma hevonen, koulutyö ja nykyisin myös parisuhde. Netin kyttäämiselle ei siis jää aikaa.

Olen tosiaan viime talvena alkanut seurustelemaan Kuopista lähtöisin olevan Teemu-pojan kanssa ja muutimme yhteen maaliskuun puolivälissä. Hänkin pitää hevosestani ja on oppinut sitä myös käsittelemään.
Muutosten tuulet ovat puhaltaneet tänä vuonna jo pariinkin otteeseen. Meidät aiemmalta tallilta oli häätänyt Loiston sairastuminen kaviokuumeeseen, joka ilmeni valtavana paiseena takajaloissa kintereistä alaspäin. Emme voineet pitää hevostamme siinä tallissa kauempaa. Siirsimme sen saman tien toiseen paikkaan, jossa se tervehtyi nopeasti ja pääsimme jälleen vauhtiin hevosharrastuksen parissa. Tallin omistaja on hyvin mukava, mutta nyt talven tullessa ja omalla autolla kulkiessa olemme huomanneet, kuinka kallista bensiini on (ostimme Teemun kanssa syyskuussa Opel Vectra-B:n vuosimallia 1996 ajatellen sitä, että pääsisimme tallille päivittäin ja paljon nopeammin). Näin ollen meidän piti alkaa etsiä joko a) vuokralaista hevosellemme tai b) halvempi tallipaikka. Syy tähän oli se, että äiti on siirtynyt Kelan sairauspäivärahalle käden murtuman vuoksi, joten talous olisi kuralla. Löysin melkein heti edullisemman tallipaikan Tori.fi:n välityksellä ja kaiken lisäksi vielä lähempää itseäni. Hevonen siis muutti taas uuteen paikkaan.

Postauksessa video kuluneesta vuodesta maaliskuulta elokuuhun.

Uudella tallilla on aidattu kenttä, jolla pääsee harrastamaan talvisinkin. Loistoa ei kengitetä, joten sen kaviot eivät kerää lunta eikä hevonen näin ollen liukastele. Lisäksi pääsemme maastoon koska vain haluamme. Katsotaan mihin tästä kehitytään ja mietitään sitten, aletaanko kisaamaan lisää kouluratsastuksessa. C-ohjelma on vielä suorittamatta ja pian pitäisi tähdätä B-tasolle sekä pikkuhiljaa sen jälkeen hypätäkin. No, aikaahan tässä on, hevonenhan on vasta 10-vuotias.

Lomailua ja koulun alkua, satulahuolia ja kavioiden kopinaa

Parisen viikkoa sitten Loisto jäi laidunlomalle liian lyhyiden kavioidensa ja hieman painuneen selkänsä vuoksi. Selän vuoksi tilasimme hevosellemme myös hierojan, joka totesi, ettei selän tilanne ollut aivan niin paha, kuin millaiseksi olimme koko asian luulleet. Kaikesta huolimatta meidän olisi tarkoitus lomauttaa Loisto siksi aikaa kunnes kavioihin saadaan kengät ja voimme aloittaa kärryajelun. Huolestuttaa sinänsä, koska pitkän loman jälkeen on aina aloitettava turhankin varovasti, eikä Loisto siitä säännöstä kauheasti perusta. Hän on menevä mimmi - risut ja männynkävyt saavat kyllä väistellä meitä ihan suosiolla.
Kärryajelun jälkeen - kärryajelua olisi tarkoitus yksinomaan harjoittaa ainakin koko lokakuu - alammekin sitten sovittelemaan uutta satulaa Loistolle. Siis sikäli mikäli saan vanhan myytyä. Hyvässä kunnossa se kyllä on, vaikka jo ikääkin nähnyt. Uskon ja toivon, etten joutuisi jäämään "naimisiin" sen satulan kanssa, se kun on käynyt Loistolle yläselästä liian ahtaaksi. Ja uudeksi satulaksi emme kyllä mitään viiden tonnin Bagari-satulaa hommaa, sillä liian kallis on liian kallis. Tarkoituksenamme olisi saada sellainen mahdollisimman halpa mutta toimiva penkki, joka soveltuisi moneen menoon ja olisi mahdollisimman kevyt. Eräänä vaihtoehtona olisi yhden tallikaverin käyttämättömäksi jäänyt Claridge House'n synteettinen yleispenkki. Hänellä on niitä kaksi - toinen yleissatula, jonka juuri mainitsin ja toinen on koulusatula, jota hän itse käyttää. Olen jo kokeillut tuota yleissatulaa Loistolla ja todennut, että liike oli vapautuneempaa kuin omalla satulallani. Eikä sillä olisi hintaakaan kuin ehkä satanen... Jäisimme siis voitolle kunhan tuosta edellisestä eroon päästäisiin...

No niin, taas tuli jauhettua sitä epäoleellista, täysin ympäripyöreää diipadaapaa, mutta eikai se mitään haittaa, ehkäpä se aiheeseen liittyi ?
Asiasta allikkoon, kirjoittelen tekstiäni kipeänä. Kyllä, olen 37 asteen kuumeessa, nokkani vuotaa ja kurkku on kipeä. Kaiken lisäksi ulkona sataa vettä - eiko olekin hienoa ? Ihan kivaahan se on istahtaa sängylle röhnöttämään, ottaa miniläppäri syliin ja kirjoittaa, nyt kun siihen inspiraatiokin iski. Mutta ehkä pitäisi olla huolissaan ? Koulutehtävien sijaan istun naama kiinni ruudussa, mikä meni vikaan ? Toisaalta onhan minulla aikaakin, jopa siihen matikan viikkotehtävän palautukseen... Oikeastaan sen voisi palauttaa tänäänkin, mutten osaa käyttää skanneriamme lähettääkseni tehtävän sähköisessä muodossa. Enkä näillä ohjelmillani mitään toisen asteen yhtälöitä ala kyllä ratkomaan, se on fakta. Jees, suhtautumiseni kouluun ehkä onkin retuperällä, mutta ei läheskään niin huonolla mallilla oo mulla asiat kuin luokkalaisillani jätkillä.

Osa 2:
Vuodet vierii


Ostopäivän jälkeen teimme tallinomistajan kanssa järjestelmällisen suunnitelman hevosen kuntoutuksesta ja koulutuksesta ja kuukauden päästä meillä kävikin jo valmentaja juoksuttamassa Loistoa liinassa. 14-vuotissyntymäpäivänäni 29.9.2010 ratsastinkin sitten Loistolla ensimmäisiä kertoja. Tyttöreppana oli hikinen jo puolen tunnin kävelyn jälkeen.

Loka-marraskuussa aloimme jo katsella ravailuja, mikä ei ollut Loistolle niin miellyttävää. Loisto ei protestoinut ravaamista alkuunkaan, mutta hidasti käyntiin turhan pian. Oli siis aika katsoa satulan laita. Ja niinhän siinä kävi, että satula oli aivan liian pieni, kallistui sään päälle ja painoi lapaa, joten saimme kehotuksen mennä ilman satulaa siihen saakka kunnes saisimme uuden kehiin.
Aivan ilman mitään emme kumminkaan ratsastelleet, vaan oli pakko laittaa keinomokkainen paksu satulahuopa ja nelinkerroin taitettu viltti selkään ja loimivyöllä kiinni. Parannusta tapahtui heti: askeleen laatu parantui huomattavasti, ravi jatkui hyvinkin pitkillä pätkillä ja säilytti temponsa hienosti. Loisto alkoi myös hakeutua vähän väliä rennompaan, hieman pidempään muotoon. Jatkoimme ilman satulaa muutamia kuukausia, eteen tuli tallipaikanvaihdos, jonka johdosta aloitimme täysin uuden harrastusmuodon, luonnollisen hevosmiestaidon. Emme käyttäneet suitsia tai satulaa lainkaan.

Tämän jakson jälkeen seurasi kuukauden valmennus eräällä käymälläni ratsastuskoululla - kuukausi erossa Loistosta, voi mikä määrä kyyneliä, voi mkä määrä tuskaa, voi mikä määrä ikävää. Hengissä kuitenkin säilyin (ihmeen kaupalla) ja onnemme kukkuloissa kävimme hakemassa Loiston takaisin, ja siirsimme jälleen uudelle tallille. Siellä alku vaikutti lupaavalta ja oli mukavaa melkein koko kesän, mutta välillä sitä tuntui, että kaikkien katseet olivat niskassa, ja varsinkin loppuvuodesta tekemisiäni seurattiin urakalla, niistä puhuttiin selän takana ja minusta leviteltiin huhuja. Loisto myös päästettiin juoksemaan omine nokkineen tarhaan ja sisälle, minkä vuoksi sillä ei ollut minkään valtakunnan kunnioitusta ihmistä kohtaan. Siksi olinkin loka-marraskuussa aika passiivinen tallilla käynnin suhteen, sillä hevosen epäkunnioittavan käytöksen myötä saimme myös kuulla aivan perättömiä huhuja meistä. Kaikesta huolimatta marraskuun viides vuonna 2011 kävimme ja voitimme ensimmäiset koulukisamme, VRT Raviohjelman.

Keväällä puhalsivat taas uudet tuulet. Kävimme Katja Vanhatalon yksityisvalmennuksessa ja hän sanoi meidän olevan tervetulleita hänen tallilleen valmennukseen. Toukokuussa sinne lähdimme ja joka viikonloppu kävin ratsastamassa Loistoa Katjan tallilla Revonlahdella.

Valmennuskauden jälkeen vaihdoimme jälleen tallia ja siellä olemme nyt pysyneet. Syksyllä kävimme lännenratsastuskisoissa, tosin suorituksemme olivat hivenen omaperäisempiä kuin niiden, joiden quarter-hevoset laukkailivat kiltisti liki paikoillaan. Saimme myös uuden ystävän ja kommentin YouTubeen kyseiseltä henkilöltä. Tämä henkilö rapsutteli Loistoa maneesin katsomoseinän ylitse ja kehui, kuinka ihmisrakas Loisto olikaan ja kuinka se tuli toimeen kaikkien ihmisten kanssa. YouTube-kommentissakin lukee, että hyvin ystävällinen vieraalle ihmisille... Vieraista hevosista en menisi sanomaan samaa...

Kilpailujen jälkeen olemme lähinnä keskittyneet lihaskunnon rakentamiseen kärryajelulla, jonka aloitimme jo alkukesästä.

Ennen syyskuun 16. päivänä olleita kilpailuja koin vanhempieni traagisen avioeron, jonka vuoksi menetin välit omaan isääni, hänen itsekkyytensä vuoksi. Se ei kuitenkaan minua hevosharrastajana pysäyttänyt tai hidastanut, vaan kiihdytti kehittymistahtiani entisestään. Siihen vaikeaan aikaan oli helppo huomata kuinka suuri apu hevosesta todella on kun selviydytään vaikeasta tilanteesta. Tai siis ollaan selviytymässä. Siinä huomaa, kuinka hevonen on rehellinen ja luotettava, uskollinen ja nöyrä.

Keväällä aloin taas kärryajelun sijaan työstää hevostani selästä ja nyt kesään mennessä olemme kehittyneet huimasti molemmat. Meillä ei ole ollut viime aikoina valmennuksia, mutta minusta tuntuu, että ottaisin niitä vastaan vasta ennen kilpailuja, sillä hevonenhan se parhaiten opettaa. Ja jos totta puhutaan, en oikein opi valmennuksistamme mitään, opin vain tekemällä ja itse kokeilemalla mikä meille on paras tapa toimia milloin missäkin.
Tallillamme on myös ollut kenttä laajennuksen alla, ja pian sinne tuleekin hiekka ja kivituhka. Tallin omistaja on myös valtuutettu kisatuomariksi, joten hän saattaa pitää pienimuotoisia kilpailuja. Tätä odottelen innolla. Ei tarvitse alkaa kuljetuskoppia vuokraamaan jonkun yhden kilpailun vuoksi ja siten stressaamaan hevostakin. Näyttäisi olevan pian talkoot tämän tiimoilta tulossa.

Tuossa tuli nyt tulevaisuudensuunnitelmiakin :)

Minut on haastettu :D



• Miksi aloitit blogin pitämisen?
- Minua on pyydetty pitämään blogia, jossa kerron hevosestani, koska hevoseni tarina ei ollut ihan tavallisesta päästä.

• Oletko kilpaillut/millä tasolla kilpailet?
- Näyttöä on VTR-raviohjelmasta (HeC hallussa täysin, ja myös B:n elementtejä) ja Westerniä Trail ja Horsemanship.

• Kuinka kauan olet ratsastanut?
- Noin 12 vuotta

• Koulu vai esteet?
- Molemmat, tosin esteitä ei paljoa päästä hypiskelemään, koska olosuhteet eivät ole riittävän hyvät. Lännenratsastus on kuitenkin se mun juttu.

• Valmennus vai kilpailut?
- Mulla on mahtava valmentaja, mutta kilpailutilanteetkin on uskomattoman miellyttäviä. Vaikea valinta.

• Poni vai hevonen? perustele.
- Hevonen, koska omalle luonteelleni sopii esim. suomenhevosen temperamentti ja omapäisyys. Myös tasaisuus ja rauhallisuus sekä rohkeus, jota suomenhevosilla on, tekivät minuun suuren vaikutuksen.

• Onko sinulla hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?
- Oma suomenhevostamma, Loisto.

• Oletko koskaan hypännyt maastoesteitä?
- Mitä nyt jotain pieniä risukasoja ja tuoleille kasattuja puomeja.

• Lempi hevos&poni rotusi?
- Suomenhevonen ehdottomasti. Se luonne, se temperamentti ... Ja viisaus. Rohkeus.

• Korkein hyppäämäsi este?
- Varmaan jotain 95cm marraskuussa 2011 Loistolla. Tuntui, että taivas veti puoleensa enemmän kuin maa, sen verran tuntui hevonen suorastaan lentävän ja ilmavaraakin jäi sen verran, että sitä ihan kehuttiin. Minulle ei merkitse mitään esteen korkeus, vaan se, kuinka lähestymiset tapahtuvat. Esteiden hyppäämisen tulee myös tapahtua harmoniassa hevosen kanssa - vasta sen jälkeen, kun hevonen luottaa sinuun, voit vaatia siltä enemmän. :)

Loiston saapuminen - Päivä kerrallaan

Olin koko kesän ajan - oikeastaan jo keväästä 2010 kaavaillut omaa hevosta. Olin pitkään toivonut saavani erään tutun hevosen siltä ratsastuskoululta, jolla kävin niihin aikoihin vakituisesti. Olin ratsastanut siellä siihen aikaan jo yli puolitoista vuotta, joten tunsin ne hevoset kuin omat taskuni ja tiesin suurin piirtein, kuka olisi minulle sopivin pollero sieltä...

Kesällä 2010 olin leirillä kyseisellä tallilla ja haluamani hevonen oli hoitohevosenani viikon mittaisen leirin ajan. Pidin paljon kyseisestä hevosesta, ja tuntui siltä, että tunteemme olivat melko molemminpuolisia. Hevonen tosin oli arvioidulta iältään jo yli 16-vuotias, ja takajalkojen kinnerpatit huolettivat, samoten etujalkojen melominen ravissa ja laukassa. Myös hyppääminen olisi jäänyt kyseisen hevosen kohdalla vähälle. Lisäksi hevosella piti olla aina pintelit jaloissaan. Kaikesta huolimatta sen hevosen minä halusin, sillä tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta sen kanssa. Kun tallin omistajalta hevosen hintaa kysyin, järkytyin. 2500 euroa plus arvonlisävero 23 prosenttia. Tämä siis tarkoitti sitä, että kokonaishinnaksi tulisi 3075 euroa. Myöskään satula ei sisältyisi hintaan, ja sen satulan hinta olisi ollut jotain 600 euron luokkaa arvolisät mukaan lukien.

Hevosen hinta, liki olemattomat kilpailumahdollisuudet (suku tuntematon yms) eliminoivat ostopäätöksemme kokonaan. Ei sillä, että hevonen olisi itse siihen syyllinen, sillä vain oli aivan liikaa ikää ja vammoja minun käyttööni. Halusin myös sellaisen hevosen, joka opettaisi minulle elämää ja olisi käytössäni vielä pitkän, pitkän aikaa. Niinpä aloimme selailla lehti-ilmoituksia.

Eräänä iltapäivänä heinäkuun puolivälissä 2010 kävin serkkuni ja kaverini kanssa kioskilla ostamassa parit kaiserlihapiirakat ja Keltaisen Pörssin. Aloimme siinä ruoan kyytipojaksi lukemaan ilmoituksia myytävistä hevosista. Olimme etsimässä suhteellisen nuorta hevosta. Etsintöjemme kohteina olivat nuoret suomenhevoset. Poimimme valintoihimme lähinnä tammoja, sillä ne olivat suhteellisen tasaisia, mutta kuitenkin tarpeeksi haastavia luonteeltaan ja niillä olisi kuitenkin mahdollisuus tehdä varsoja, joista tehdä ratsuja joko itselle tai jollekin myytäväksi.
Silmiimme hyppäsi automaattisesti aukeaman viimeinen ilmoitus oikeassa alarivissä: "Myydään 6-vuotias suomenhevostamma." Ilmoitus sisälsi hevosen virallisen nimen, maininnan hevospassista sekä myyjän puhelinnumeron, jonka otimme heti talteen.
Illan kuluessa soitimme aiemmalle omistajalle, jolla ei ollut muuta kuin hyvää sanottavaa hevosesta. Tyypillistä myyjältä.
 "Se tunnistaa jopa oman nimensä", "Se aina pussailee meitä ihmisiä " ja "Tosi kiltti, ei pure eikä potki" olivat osa niistä lauseista, jotka kuulimme senhetkisen omistajan suusta. Kuulimme myös, että hevosta kutsuttiin sielläpäin Lolaksi. Kutsumanimi ei paljoa miellyttänyt, ja äitikin jo vitsaili, pitäisikö hevosellemme ostaa kaikki pinkkiä. Aloin jo silloin miettiä uutta kutsumanimeä tulevalle hevoselleni.

13.8.2010 pääsin koulusta klo 13.05. Heti kotiintuloni jälkeen lähdimme hakemaan tutultamme traikkua vuokralle hevosen hakua varten. Saimme käyttöömme vanhan Umeå Släpet -eläintenkuljetusvaunun. Vaunu sinänsä oli huono, sillä yksiakselinen runko oli melko epävakaa. Varsinkin noin pitkiä matkoja ajaessa tulee aika äkkiä mieleen, että se vinkka olisi voinut olla parempikin. Lisäksi auton bensiininkulutus nousi, mikä toisaalta on hyvä tapa polttaa karstaa pois autosta, mutta toisaalta nykyisillä bensiiniverotuksilla tekee touhusta rahanhaaskuuta.

Illalla 13.8. saavuimme Orivedelle, ja siellä ajattelimme yöpyä. Isä äkkäsi kadunvarressa City-hotelli Orivesi -nimisen hotellin, jonne päätimme jättäytyä yöksi. Se oli ainakin vielä avoinna ja pääsimme syömään iltapalaa (kanapastaa itselleni, isälle häränpaistia ja äidille lohifilétä). Annokset syötyämme palasimme takaisin omaan hotellihuoneeseemme ja suihkussa käynnin jälkeen aloimme jo nukkua.

Aamula 14.8. soitimme hevosemme silloiselle omistajalle ja auton vetokykyä (2-litrainen bensiinimoottori kun kyseessä oli), ja niinhän meille sitten kerrottiin hevosen painoksi noin parisen sataa kiloa. Tämä keskustelu veti perheemme hiljaiseksi.

Paikalle päästyämme näky oli mitä hirvein. Aluksi niin innokas minä muutuin surulliseksi katsoessani Loiston senhetkistä kuntoa - kuinka joku saattoi pistää kauniin eläimen pilalle niin raa'alla tavalla! Loiston maha oli turvotettu suolavesiliuoksella ja jalat - niiden kunto oli hyvin, hyvin heikko.
Hevonen seisoi liki polviaan myöten mudassa ja yritti järsiä puiden tuohta ja kaarnaa nälissään. Harja oli lyhyt ja sotkuinen. Karva oli harmaa ja kuivuneen kuran peitossa. Kylkiluut näkyivät keinoturvotetusta mahasta huolimatta ja peräpää oli kolmion mallinen. Jalkojen luut ja jänteet erottuivat turhan selkeästi, sekä hevosen ilme oli surullinen ja anova - se tuntui sanovan: "Päästäkää minut tuskistani tai hakekaa pois." Sillä hetkellä minä häpesin olla ihminen.

Loiston katseen nähtyäni päätin, että siinä olisi tuleva hevoseni. Lähetimme pari puhelimella otettua kuvaa Loistosta siellä ostopaikalla ja lähetimme ne tulevan vuokratallin omistajalle. Tallin omistaja kehui Loistoa harvinaisen kauniiksi suomenhevoseksi ja sanoi, ettei aliravitsemus ole ongelma (vaikka vakava aliravitsemus Loistolla olikin.)
Tallin omistaja siis ymmärsi tilanteen, mutta silti suositteli ostamaan hevosen. Päätin sitten kuitenkin koeratsastaa (Loiston senhetkisen omistajan pakottamana) ja täytyy sanoa, että se teki vaikutuksen - hevonen ei ollut osannut edes pohjeapua, joten omistaja antoi piiskan käteeni. Sittenkös sitä lähdettiin ja aivan älytöntä kyytiä, että ihmetytti, kuinka noin heikkojalkainen hevonen jaksoi ylipäänsä kantaa minua, joka olin silloin aika lailla ylipainoinen.
Laukkapyrähdyksen aikana molemmat jalustimeni irtosivat jaloista ja kohta hevonen teki äkkipysähdyksen aidan eteen. En kuitenkaan tipahtanut, mutta laskeuduin saman tien alas hevosen selästä ja huikkasin äidilleni, että laskisi lastaussillan alas.

Muutamien kymmenien minuuttien päästä oltiin sitten tien päällä - äiti, minä, isä ja Loisto sitten perävaunussa. Traikun kunto huolestutti Loiston osalta, joten pysähdyimme lähes joka huoltoasemalla tarkastamassa, että kaikki oli hyvin. Lisäksi annoimme hevoselle vettä joka kerta kun pysähdyimme. Ulkona oli valtava helle, joten ilmankierron vuoksi ylin takaluukku oli pakko jättää auki. Siitäkin huolimatta hevonen hikosi.

Kun vihdoinkin, noin kahdeksan tunnin matkanteon jälkeen saimme hevosen tallin pihalle, oli vastassa erään hevosen ihmettelevä omistaja. "Kuka tämän on aiemmin omistanut?" Eihän siihen auttanut vastata kuin, että eräs hyyppä Ylöjärveltä.
Muutamien päivien saatossa kuulin jo entisen kaverini suusta sellaista, että olisin itse aiheuttanut hevosen kunnon romahduksen ja omistanut hevosen luovutusiästä saakka... Niinhän nuo kaikki tuntuu tietävän mun omat asiat paremmin kuin minä ite... Huhhuh.